Tänään ohjelmassani YLE Radio 1:ssä keskusteltiin siitä, mitä EU:n uudet pomot; presidentti ja ulkoministeri oikein tekevät. EU sai vihdoin pitkän väännön jälkeen uudet johtajat; presidentti Herman van Rompuyn ja ulkoministeri Catherine Ashtonin. Heti aluksi ohjelmassa selvisi, että edes termit eivät pidä paikkaansa, vaan kyse on enemmänkin käännösvirheestä. Van Rompuy on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Catherine Ashton – nyt tarkkana - ”EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja”. Tittelit ovat yhtä sekavia kuin EU:n päätöksentekojärjestelmä. EU:han on – kuten kaikki tietävät – kompromissien kompromissi. Mutta toisaalta; mitä muuta se voisi ollakaan, kun mukaan sekoitetaan 27 eri maan ja kulttuurin tarpeet, toiveet ja pelot. Jos joku EU maa olisi EU:hun erityisen tyytyväinen, sehän tarkoittaisi, että se on saanut liikaa etuja muiden kustannuksella.
Tietysti EU:n sekavuutta on helppo pilkata, mutta toisaalta se on ainakin jossain muodossa taannut Eurooppaan rauhan yli puoleksi vuosisadaksi. Tätä mieltä oli ainakin EU-kriitikko Thomas Wallgren, joka oli mukana keskustelussa. Aaretti Siitonen taas tutkii Ulkopoliittisessa instituutissa Euroopan laajentumista ja Liisa Jaakonsaari aloitti juuri 30 vuoden suomiparlamenttiuransa jälkeen europarlamentissa. Kuuntele ohjelma ja kommentoi.
Mitä EU:n presidentti ja ulkoministeri tekevät??
Tyypillistä, että EU:n vastustajat ovat parhaansa mukaan kampittaneet sen toimintaa ja myös Lissabonin sopimuksen syntyä. Heti perään he moittivat EU:n tehottomuutta.
EU:n tasolla johtohenkilöiden valinta tehtiin sen kansalaisten valitsemien edushenkilöiden toimesta. On varsin hölmöä vaatia tässäkin kansanäänestystä, mitä yleensä minkä tahansa asian vastustajat haluavat.
Miten sitten käy EU:n kansalaisille, jos panostetaan arvojohtajuuteen sekä maailman pelastamiseen, ja työpaikat karkaavat Aasiaan? Nimenomaan tässä EU:n pitäisi olla pragmaattinen ts. tavoitteet realistisia jotta työpaikat säilyisivät.
On tosi hyvä, että Lissabonin sopimuksessa on turvalauseke ulkoisen uhan varalta. Sen tehtävänä on ennalta ehkäistä tällainen mahdollisuus. Useimmat suomalaiset hakivat EU:sta taloudellista hyvinvointia ja sotilaallista turvaa EU:hun liittymisellä. Toinen vaihtoehto olisi ollut Nato.
Toivottavasti Wallgren ja kumppanit antavat EU:lle tulevaisuudessa mahdollisuudet kehittyä entistä toimivammaksi.