Tasa-arvoasiat ovat viime vuosikymmenten aikana olleet länsimaissa ahkeran keskustelun kohteena. Naisten asema on ollut niin eriarvoinen miehiin verrattuna, että naisasialiikkeellä on ollut ja on yhä paljon työtä tehtävänä löytääkseen ja kyseenalaistaakseen yhteiskunnasta ne mekanismit, joissa alistamista tapahtuu.

Viime vuosina naisliikkeen rinnalle on alkanut nousta miesliike. Aluksi sovinistiselta huumorilta kuulostanut hanke on nostanut esiin asioita, jotka osoittavat, ettei kurjuus ole naisten yksinoikeus. Kun vaikkapa naisten euro on 80 senttiä, miehet sen sijaan kuolevat nuorempina ja näin heidän elämänsä on vain 92 prosenttia naisten elämästä.

Kuitenkin se, että ääriliikkeen rinnalle perustetaan toinen ääriliike, ei välttämättä kuulosta muulta kuin kinastelun jatkamiselta. Nyt Helsingin yliopisto on ottanut rohkean askeleen kohti tasapuolisempaa kielenkäyttöä. Opinahjo ilmoitti syyskuussa seuraavaa:

Lähes 20 vuotta naistutkimuksena tunnettu oppiaine kulkee alkavasta lukuvuodesta lähtien Helsingin yliopistossa nimellä sukupuolentutkimus.

Oppiaineen sisältö ei nimenmuutoksen yhteydessä muutu mihinkään. Lopultakaan kyse ei oikeastaan ole siitä, onko sukupuolentutkimus tasapuolisempi nimi kuin naistutkimus, vaan siitä, että uusi nimi on osuvampi ja täsmällisempi. Joten hyvät sukupuolet ja henkilöt: kumuloituvaa tieteentekoa ja emansipatorista päivänjatkoa itse kullekin!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Kovaksikeitetty salapoliisiromaani on tyylilaji, jossa adjektiiveja kartetaan ja toimintaa painotetaan nasevaksi karsitulla ilmaisulla. Tällainen tyyli ei sovi joka paikkaan, mutta joskus törmää tilanteeseen, joissa kirjoittajan olisi toivonut seuraavan Dashiell Hammettin ja Ernest Hemingwayn linjaa ja pidättäytyvän laatusanoista kokonaan, kun ei kerran niitä osaa käyttää. Kuulijamme Pirjo törmäsi tällaiseen heinäkuun lopulla, kun Helsingissä ilmestyvä Helsingin Sanomat kirjoitti uusien asuntojen hinnoista näin:

Nuorten asuntojen hinta nousi Helsingissä.

Ei, kyseessä eivät ole nuorille ihmisille tarkoitetut asunnot, vaan suhteellisen hiljattain valmistuneet asunnot. Sanaa nuori on siis käytetty viittaamaan asunnon uutuuteen.

Ei tarvitse olla vanha kettu tietääkseen, että eihän näin voi sanoa! Nuorihan on tietenkin elävän olion – kuten ihmisen tai karjan – tai kehittyvän ilmiön – kuten vaikka luonnonmuodostelman tai teollisuudenalan – ominaisuus. Niinpä viini, vuorijono ja jopa asuntokanta voivat olla nuoria, mutta yksittäiset asunnot ovat joko uusia tai vanhoja. Poikkeuksen muodostavat tietenkin virkeät ja aktiiviset seniorikansalaiset, jotka eivät enää voi olla ikänsä puolesta nuoria, mutta ovat silti ikinuoria!

Kuulijamme Pirjo taas tuntee nuortuvansa lukiessaan viikon palkintokirjaa, joka on tietenkin informaation kolossi: Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Tuloerojen lisäksi myös suomalaisten aikaerot ovat kasvaneet viime vuosina. Aikaerolla tarkoitan tässä sitä, miten toisilla on aikaa käytettävissään aivan pitkästymiseen saakka ja toisilla aika taas ei meinaa riittää mihinkään. Usein nämä ilmiöt kulkevat rinnakkain: niillä joilla on aikaa, ei ole rahaa, ja niillä joilla on rahaa, ei ole aikaa. Kaikki siis kärsivät tasapuolisesti.

Ajan puute vaikuttaa myös meihin lehtien lukijoihin, jotka joudumme lukemaan hätäisesti hutaistuja artikkeleja maailman makaamisesta. Aina kaikilla lukijoilla ei ole yhtä kiire kuin hutkivilla toimittajilla, ja tällöin saattaa jäädä vaivaamaan vaikkapa sellainen sana kuin harjakurki. Sana löytyi Talouselämä-lehdestä kesällä:

...toiveet pankkien tänään käynnistyvästä tuloskaudesta kohosivat kohti harjakurkea.

Kuulijamme Nimetön kommentoi ilmiantoaan näin: ”Kaiken toimittajan kuvaaman nosteen ja dynamiikan keskellä on onnistuttu hienosti risteyttämään lintulajiston upea edustaja ja perinteisen hirsirakennuksen harjahirsi.”

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin ei kuitenkaan katso hyvällä niitä, jotka omin lupineen menevät risteyttelemään kurkihirsiä ja katonharjoja – oli tuloksena sitten miten hauskasti kompuroiva mutantti tahansa. Niinpä langetamme Kauppalehden hutiloijatoimittajalle mitä ankarimman rangaistuksen, joka on tietenkin kolme kuukautta luritushuonetta!
_ _ _
aristoteles(at)yle.fi

Kuusikymmentä vuotta sitten ranskalaisessa Pilote –lehdessä alkoi ilmestyä sarjakuva nimeltään Asterix, josta sittemmin on tullut rakastettu kaikkialla maailmassa. Sarjan tekijät käsikirjoittaja René Goscinny ja piirtäjä Albert Uderzo olivat tuolloin hiukan yli 30-vuotiaita ja heillä oli kokemusta jo monenlaisesta sarjakuvasta. Varsinkin Coscinnyn ura on muutenkin merkittävä pala ei vain ranskalaisen vaan eurooppalaisen sarjakuvan historiaa.

René Coscinnyn vanhemmat olivat puolalaissiirtolaisia, jotka tapasivat Pariisissa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vähän Renén syntymän jälkeen perhe muutti Argentiinaan ja niinpä tuleva sarjakuvalegenda vietti toisen maailmansodan vuodet Buenos Airesin ranskalaiskoulussa. Perheen pään kuoltua Coscinnyt muuttivat New Yorkiin, josta René kävi suorittamassa asepalveluksen Ranskassa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin hän tutustui amerikkalaisen sarjakuvan tuleviin suurmiehiin, Mad-lehden perustajiin Will Elderiin, Jack Davisiin and Harvey Kurtzmaniin. New Yorkin tuttavuuksia oli myös hänen maanmiehensä Maurice de Bevere eli Morris, jonka luomaa Lucky Lukea hän alkoi muutama vuosi myöhemmin käsikirjoittaa.

World Press –lehtitoimiston johtaja houkutteli hänet vihdoin Pariisiin yhtiön konttorin johtajaksi ja siellä hän vihdoin aloitti yhteistyön Albert Uderzonkin kanssa. Parivaljakko teki sarjakuvia naistenlehtiin, lastenlehtiin ja kollegojensa kanssa perustaman Édifrance/Édipresse -sarjakuvasyndikaatin lehtiin.

Vuonna 1959 Édifrance/Édipresse perusti oman sarjakuvalehden nimeltään Pilote. Lehdestä tuli sittemmin koko eurooppalaisen klassisen kauden sarjakuvan pioneeri, suunnannäyttäjä ja menestystarina, mutta alkuvaiheissa se piti rahavaikeuksien vuoksi myydä ranskalais-belgialaiselle Dargaudille, joka tunnettiin naisille suunnattujen romaanien ja Tintti-sarjakuvien kustantajana. Coscinnystä tuli lehden päätoimittaja seuraavaksi neljäksitoista vuodeksi ja hän myös käsikirjoitti paljon lehden tuotannosta.

Pilotésta tuli kuin tuli menestys, ilmestyihän lehdessä sellaiset meilläkin tutut sarjakuvaklassikot kuin Jean Giraudin Blueberry, Jean-Claude Mézières´n Valerian ja Laureline, Coscinnyn ja Jean Tabaryn Ahmed Ahne ja Fredin Philemon. Ja tietenkin Asterix, joka alkoi ilmestyä myös albumimuodossa jo vuonna 1960.

Tarinan mukaan 51-vuotias Coscinny meni lääkärintarkastukseen vuonna 1977. Lääkäri määräsi ylipainoisen käsikirjoittajan rasitustestiin polkemaan kuntopyörää. Vähän aikaa poljettuaan mies sai sydänkohtauksen ja kuoli. Tuohon mennessä ilmestyneen 24:n yhdessä tehdyn Asterix-albumin jatkoksi sarjan toinen luoja ja piirtäjä Uderzo on jatkanut albumien tekemistä tähän asti yhdeksällä teoksella.

Kohderyhmä-ajattelu ei merkinnyt Pilotén sukupolvelle kovinkaan paljoa, heidän sarjakuvansa kelpaavat niin vasta lukemaan oppineille kuin älykkäille aikuislukijoille. Tämä pätee myös Asterixin seikkailuiden suomentajien, Outi Wallin ja Jorma Kaparin työhön: he ovat tuoneet sarjakuvan vivahteet ja sanaleikit nautittavasti esille siitä lähtien, kun Asterix ja Kleopatra julkaistiin ensimmäisenä suomeksi vuonna 1969.

Tänään keskitymme Asterixia tutkineen Keijo Karjalaisen kanssa Asterixin kylän asukkaiden nimiin. Mitä tarinoita nimien taakse on ladattu? Mikä on Idefixin pakkomielle? Mitä on Akvavitix englanniksi? Otetaanpa selvää.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Fraasirikos on silmiinpistävä sammakko. Fraasirikollinen erehdyttää lukijansa tai kuulijansa ja aiheuttaa huimausta.

Viikon fraasirikoksen tekijät nostetaan häpeäpaaluun! Ilmianna fraasirikolliset alla olevista "kommentoi"- tai "vastaa"-linkeistä!

Missä ovat aikaisemmat ilmiannot?
Aikaisempia ilmiantoja voit lukea fraasirikos-arkistosta.

Entä tuomiot? Aristoteleen kantapään fraasirikos-tuomiot löytyvät täältä.

Eskimoiden monet sanat lumelle on samanlainen legenda kuin vaikkapa se, että takavuosien suosikki-iskelmän havaijinkielinen lause:

putti putti kannehana e

tarkoittaa suomeksi:

rauhaton sydämeni on nyt vuokses sun.

Vai onko se totta?

Putti puttihan on Uudessa-Seelannissa vuonna 1932 syntyneen ja sittemmin Yhdysvaltoihin muuttaneen entisen nyrkkeilijän Jay Epaen säveltämä kappale ja hänen ensimmäinen levytyksensä vuodelta 1960. Siitä ei tullut hittiä USA:ssa, mutta Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa se myi satojatuhansia kappaleita, vaikka Putti putti oli singlen b-puoli. Alkuperäisessä sanoituksessa kappaleen eksoottinen aloitussäe on käännetty näin:

Pretty pretty baby sugar fine, you make me right out of my mind

eli:

nätti tyttöni, saat minut sekaisin.

Onko tämä lähempänä alkukielisten rivien oikeaa merkitystä?

Havaijin kieltä ei opeteta Suomessa, eikä havaijinkielen taito ole näillä seuduilla edes yhtä yleinen kuin latinan osaaminen. Onneksi asia tuli puheeksi erään tuttavani Jurin kanssa, ja hän taas muisti erään yhdysvaltalaisen tuttunsa olevan syntyisin Havaijilta.

Siispä sähköpostia Atlantin taakse ja yöllä herra Masonilta saapuukin vastaus: Putti putti –kappaleen teksti ei voi olla havaijia, koska havaijin kielessä ei ole lainkaan t-kirjainta eikä t-äännettä. Kieli on maoria, sitä, jota Uuden-Seelannin alkuasukkaat puhuvat. Ja itse asiassa koko Putti puttin tunnetuin säkeistökin löytyy uudenseelantilaisen kansanmusiikin arkistoista. Arkiston nettisivut kertovat, että säkeet:

Putiputi kaneihana e, Māku koe e kato e

tarkoittavat, että:

olet kuin neilikan kukka, tahdon poimia sinut.

Neilikoiden kanssa ollaan siis aika kaukana siitä Putti Puttista, jonka havaiji-tyylinen kitaristi Onni Gideon ja lauluyhtyeet Kukonpojat sekä Four Cats tekivät tutuksi suomalaisille 1960-luvun alussa. Idean sanojen havaijilaisuudesta lienee keksinyt suomenkielisen sanoituksen laatinut Sauvo Puhtila, ja kuin aavistaen sanojen alkuperäisen merkityksen, laulussa lauletaan myös, että:

Kukka sä oot etelän maan.

Mutta fraasirikos on lähes viisikymmentä vuotta vanha ja Jay Epaekin menehtyi muutama vuosi sitten vaivoihinsa, joten tällä kertaa Aristoteleen kantapää ei langeta tuomiota vaan kannustaa kaikkia kuulijoita kaivamaan esiin hulavanteensa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Yksi kielenkäytön poliittisen korrektiuden merkkejä on halu kutsua maailman kansoja niiden oikeilla nimillä. Koska meillä on nykyään enemmän tietoa maailman asukkaista, miksemme olisi kohteliaita ja toisaalta myös tarkkoja. Eri kansojen kutsumanimien tarkistaminen lisää yleensä myös tietoa kyseisistä kansoista, joten samalla kun opimme olemaan korrekteja, saatamme oppia maailmasta jotain uutta.

Ovatko siis eskimot eskimoita, vai onko kyseessä imperialistinen siirtomaatermi? Ensinnäkin on muistettava, että eskimoita asuu eri paikoissa ja he puhuvat eri kieliä. Grönlannissa ja Kanadassa eskimot puhuvat vain inuitti-kieliä, Alaskassa sekä jupik- että inuitti-kieliä ja Siperiassa vain jupik-kieliä. Toiseksi on huomattava, että sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä vaan algonquin-intiaanien antama nimitys ja tarkoittaa alunperin ”vierasta kieltä puhuvaa”.

Eskimologi Ernest S. Burch Jr:n mukaan jokaisella eskimoryhmällä on jokin sana itselleen. Toiset eskimot käyttävät itsestään sanaa inuiitti, joka tulee grönlanninkielen ihmistä tarkoittavan sanan inuk monikkomuodosta inuit. Mutta kaikkia maailman eskimoita tarkoittavaa sanaa ei eskimoilla ole; hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet, että heidän kaltaisiaan asuu koko kalottialueella. Niinpä mikä tahansa kaikkia eskimoita tarkoittava sana on keinotekoinen. Burch suosittaakin käyttöön satojen vuosien aikana vakiintunutta sanaa eskimo.

Huh, kerrankin ei tarvinnut opetella huonon omantunnon kannustamana uutta sanaa, kuten vaikka eskaleutti, jupiget tai naukaninijupikit!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Aina kun suomalainen tapaa ulkomaalaisen, hän kysyy, mitä mieltä vieras on Suomesta ja suomalaisista. Nyt kysymykseen löytyy tieteellistä vastausta. Kyseessä ei ole tietenkään kaikkien maailman ulkomaalaisten keskuudessa tehty mielipidetiedustelu, vaan Oulussa asuvan antropologi Edward Duttonin analyysi maastamme. Dutton kirjoittaa kirjassaan The Finnuit – Finnish Culture and the Religion of Uniqueness, että me suomalaiset olemme kohottaneet myytin omasta ainutlaatuisuudestamme uskonnon asemaan. Tähän myyttiin kuuluvat vaikkapa suositut väitteet siitä, että suomi on maailman vaikein kieli ja että Suomi on välittäjä idän ja lännen välillä.

Ainutlaatuisuutemme hurmiossa olemme Duttonin mukaan kuin japanilaiset, mutta vielä parempi vertailukohta löytyy Grönlannista: "Suomi on laimennettu Grönlanti, tai Grönlanti on liioiteltu Suomi". Kumpikaan kansa ei ole sopeutunut moderniin maailmaan ongelmitta, joita ovat liiallinen alkoholinkäyttö, melkoiset itsemurhaluvut ja menneisyyden ihannointi. Niinpä hän kutsuu suomalaisia Grönlannin inuiitteja mukaillen finuiiteiksi.

Huraa! Enää meidän ei tarvitse selitellä ulkomaalaiselle suomalaisten sisua, joulupukkia ja sotakorvausten tunnollista maksamista, riittää kun sanoo, että olemme finuiitteja! Haittana saattaa olla se, että kaikki luulevat meidän asuvan igluissa, mutta niinhän kaikki luulevat nykyäänkin!

Viikon kirjapalkinto, hohdokas tietolipas Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, meneekin Ouluun hra Duttonille, you are welcome!
– – –
aristoteles(at)yle.fi

Ilmastonmuutoksesta huolimatta Suomessakin sataa vielä talvisin jonkin verran lunta. Takana ovat silti ne ajat, jolloin Etelä-Suomessakin hanget kohosivat korkealle, kaikki osasivat hiihtää ja lumi oli suomalaisille elementti, joka muovasi kansan identiteettiä.

Grönlannissakin jäätiköt sulavat ilmaston lämpenemisen seurauksena, mutta varsinaista pulaa lumesta ja jäästä siellä ei vielä tarvitse kärsiä. Ja niin kuin legenda kertoo, eskimoilla ei ole pula myöskään lunta tarkoittavista sanoista, heillähän löytyy niitä joka lähtöön.

Eskimoiden lukuisat sanat lumelle ovat hyvin käytetty esimerkki siitä, miten länsimaissa jokin asia on ajateltu näin, kun taas primitiivinen kansa ajattelee asian aivan toisella tavalla. Mutta onhan suomessakin lunta tarkoittavia sanoja vaikka kuinka monta: nuoska, räntä, hanki, kinos, nietos, tykky, hankikanto, jalkarätti, lumihiutale, pyry, tuisku jne. Eikä angloamerikkalaisen maailmankaan tarvitse tyytyä pakkaslunta tarkoittavaan sanaan snow, onhan heilläkin sohjonsa eli slush, räntänsä eli sleet, lumimyrskynsä eli blizzard ja puuterilumensa eli powder. Kyllä lumet ovat järjestyksessä muillakin kuin eskimoilla. Itse asiassa kyseessä onkin yksi kielitieteen suurimpia väärinkäsityksiä. Edinburghin yleisen kielitieteen professori Geoffrey K. Pullum on kirjoittanut aiheesta tylyn kirjoituksen, jonka perusteella tiedeyhteisön kyky tarkistaa faktoja ei ole järin suuri.

Kaikki alkoi vuonna 1911, kun Franz Boas kirjoitti johdannon Pohjois-Amerikan intiaanien käsikirjaan. Siinä hän kirjoittaa jotakuinkin niin, että kun eskimot ilmaisevat tietynlaisia lumia yhdellä sanalla, muissa kielissä ne pitää ilmaista fraaseilla. Hänen mukaansa esimerkiksi eskimoiden yksi sana aput vaatii vaikkapa suomessa ilmauksen maahan satanut lumi. Eskimoiden naseva gana taas vaatii selityksekseen sanat satava lumi. Boasin esittää kirjoituksessaan tästä ilmiöstä neljä esimerkkiä.

Liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin yksi tieteen historian kuuluisimmista harrastajatiedemiehistä, vakuutusmies ja kielitieteilijä Benjamin Whorf kirjoitti, että eskimoille on mahdoton ajatella, että lumelle olisi yksi yleissana, koska heillä on kaikkiaan seitsemän erilaista sanaa erilaisille lumille. Viisikymmentäluvun lopulla Roger Brown siteerasi Whorfia ja mainitsi eskimoiden kolme sanaa lumelle. Pari vuosikymmentä myöhemmin Lanford Wilson kirjoitti jo eskimoiden viidestäkymmenestä sanasta lumelle. Pullum raportoi, miten muissa tieteellisissä julkaisuissa on vuosien varrella käytetty myös lukuja yhdeksän, sata ja kaksisataa kuvailemaan eskimoiden lumi-sanojen moninaisuutta. Lumisanojen määrä oli lähtenyt kasvamaan lumipallon lailla.

Ja kuten Pullum kirjoituksessaan toteaa, oli eskimoilla lumelle miten paljon sanoja tahansa, ei sillä ole mitään väliä. Ihmisillä on paljon sanoja asioille, jotka ovat heille tärkeitä. Hevosmiehillä on kymmeniä sanoja hevosten rodun, sukupuun ja iän täsmentämiseen, kasvitieteilijöillä taas on monia sanoja kasvien lehtien muodon määrittelyyn. Mitä merkittävää tai kiinnostavaa tässä on, kysyy Pullum ja vastaa: ei mitään.

Mutta mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Onko jään eri muodoille monia sanoja? Mille asioille eskimoilla on vähän sanoja? Eskimologi Eva Jansson vastaa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi
- - -
Haastattelussa mainittu Sermitsiaq-lehden otsikko on seuraava:

Oqimaaqatigiissaarluartariaqartoq